Perinepäivän juhlan puheissa käsiteltiin lentotoiminnan turvallisuuden kehittämistä

05.10.2019 23.59
Lentosotakoulun perinepäivän juhlan puheissa käsiteltiin lentotoiminnan turvallisuuden kehittämistä Kauhavalla tapahtuneiden lento-onnettomuuksien kautta. Aiheesta olivat saapuneet puhumaan evl Veli-Matti Heinijoki ja evl Juhani Hipeli. Juhlan musiikista vastasivat Pohjanmaan Maanpuolustussoittokunta ja Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat.

Lentosotakoulun lippu vapaudenristinauhoineen

Juhla alkoi perinteiseen tapaan lipun sotilaallisella sisääntulolla ja Lentosotakoulun kunniamarssilla.
Alkuperäinen Lentosotakoulun lippu kunnioitti läsnäolollaan juhlaa. Se tuotiin saliin Lentosotakoulun kunniamarssin soidessa ja poistui yleisön seuratessa lippua katseellaan.
- Tämä oli hieno ele Ilmasotakoulun johtajalta, eversti Henrik Elolta, perinneyhdistyksen puheenjohtaja Olli Nieminen sanoo.
Juhlaa kunnioitti läsnäolollaan myös alkuperäinen Lentosotakoulun kantolippu, joka oli saatu lainaksi Tikkakoskelta. Lippua kantoi kapteeni Aulis Puroaho, ja lippu-upseereina toimivat kapteeni Jorma Risku ja kapteeni Ismo Ojala.
Juhlaa kunnioitti läsnäolollaan myös alkuperäinen Lentosotakoulun kantolippu, joka oli saatu lainaksi Tikkakoskelta. Lippua kantoi kapteeni Aulis Puroaho, ja lippu-upseereina toimivat kapteeni Jorma Risku ja kapteeni Ismo Ojala.
Yksi juhlan kohokohta oli jälleen seppelepartion lähettäminen kunnianosoituksena lento-onnettomuuksien uhreille. Saatesanat lausui Lentosotakoulun johtajana vuodesta 1995 vuoteen 1998 toiminut eversti Hannes Bjurström. Seppeleenkantajana toimi reservin ylikersantti Lasse Rajamäki. Airuina olivat Perinneyhdistyksen toinen varapuheenjohtaja, everstiluutnantti, pilvenveikko Carl-Gustav Karling sekä filosofian tohtori Seppo Lemponen. Airueena toimineen Seppo Lemposen isä, konetarkastaja Kalle Lemponen menehtyi koneen yrittäessä laskeutua Lappajärven jäälle huhtikuussa 1957.
Seppelpartiossa toimivat everstiluutnantti Carl-Gustav Karling (vas.), reservin ylikersantti Lasse Rajamäki ja filosofian tohtori Seppo Lemponen.
Seppelpartiossa toimivat everstiluutnantti Carl-Gustav Karling (vas.), reservin ylikersantti Lasse Rajamäki ja filosofian tohtori Seppo Lemponen.

Kauhavan lento-onnettomuudet ja niiden vaikutus lentotoiminnan turvallisuuden kehittämiseen

Useiden lento-onnettomuuksien tutkijalautakunnan puheenjohtajana toiminut, Suomen onnettomuustutkintakeskuksen tutkija, everstiluutnantti Juhani Hipeli piti juhlapuheen, jonka aiheena oli "Kohti turvallisempaa lentotoimintaa - mitä lento-onnettomuuksista opittiin".
Juhlassa kuultiin myös everstiluutnantti Veli-Matti Heinijoen esitelmänsä "Toiminta- ja turvallisuuskulttuuri turvallisuuden takeena". Heinijoki toimi palvelusuransa kahdeksan viimeistä vuotta Kauhavalla Hävittäjälentolaivue 41:n laivueenkomentajana. Hän vastasi kadettikurssien ja lentoupseerikurssien lentokoulutuksesta sekä myös koulutukseen liittyvästä turvallisuudenhallinnasta.
Everstiluutnatti Heinijoen esitelmä käsitteli toiminta- ja turvallisuuskulttuuria.
Everstiluutnatti Heinijoen esitelmä käsitteli toiminta- ja turvallisuuskulttuuria.

Tervehdykset ja palkitsemiset

Ilmasotakoulun operaatiopäällikkö, majuri Jussi Ansamaa toi juhlaan Ilmasotakoulun johtajan eversti Henrik Elon tervehdyksen. Kauhavan kaupungin tervehdyksen toi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kansanedustaja Janne Sankelo.
Juhlaan oli lähettänyt tervehdyksensä myös pitkäaikaisin Ilmavoimien komentaja kenraaliluutnantti Rauno Meriö.
-Olen varma, että onnistutte jälleen kerran hyvin arvokkaassa juhlassanne! Kannatte hienoja perinteitä. Jatkakaa samaan malliin. Arvostan sitä suuresti! Tällä kertaa olen vain ajatuksissani ja muistoissani mukana juhlassanne. Erityisesti everstiluutnantti Juhani Hipelin puhe tuo mieleeni ilmavoimiemme mustat vuodet 1977 ja 1978, kenraaliluutnatti Meriö kirjoitti.
Ilmasotakoulun johtajan tervehdyksen juhlaan toi operaatiopäällikkö majuri Ansamaa.
Ilmasotakoulun johtajan tervehdyksen juhlaan toi operaatiopäällikkö majuri Ansamaa.
Juhlan päätteeksi puheenjohtajat Olli Nieminen ja Martti Rajaniemi luovuttivat Perinneyhdistyksen Pro Patria et Traditione -plaketit nro 12, 13, ja 14 eversti Hannes Bjurströmille, juhlapuheen pitäjälle everstiluutnantti Juhani Hipelille ja Lentosotakoulun Sotilaskotiyhdistykselle.
Perinneyhdistyksen juhlan yhteydessä luovutettiin Pro Patria et Traditione -plaketit eversti Hannes Bjurströmille, juhlapuheen pitäjälle everstiluutnantti Juhani Hipelille ja Lentosotakoulun Sotilaskotiyhdistykselle, jota edusti yhdistyksen puheenjohtaja Marja-Liisa Plukka.
Perinneyhdistyksen juhlan yhteydessä luovutettiin Pro Patria et Traditione -plaketit eversti Hannes Bjurströmille, juhlapuheen pitäjälle everstiluutnantti Juhani Hipelille ja Lentosotakoulun Sotilaskotiyhdistykselle, jota edusti yhdistyksen puheenjohtaja Marja-Liisa Plukka.
Juhlan musiikista vastasivat Pohjanmaan Maanpuolustussoittokunta ja Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat. Juhlan ohjelma huipentui Sibeliuksen Finlandiaan, Op. 26, heidän esittämänään.
Juhlan isänmaallisesta musiikista huolehti perinteiseen tapaan kaksi vuotta sitten perustettu MPK Pohjanmaan soittokunta, kapellimestarinaan Arto Panula.
Juhlan isänmaallisesta musiikista huolehti perinteiseen tapaan kaksi vuotta sitten perustettu MPK Pohjanmaan soittokunta, kapellimestarinaan Arto Panula.

Ajankohtaista

Perinnepäivän juhlassa puhuu kenraaliluutnatti evp Seppo Toivonen

09.10.2023 17.30
Kauhavan Lentosotakoulun Perinneyhdistys ry:n järjestää perinnepäivän juhlan lauantaina 28.10.2023. Juhlassa kuullaan Maavoimien komentajana vuosina 2014-2017 toimineem kenraaliluutnatti evp Seppo Toivosen sekä Ilmasotakoulun johtajan eversti Vesa Mäntylän puhe. Musiikista vastaa MPK Pohjanmaan soittokunta Arto Panulan johdolla sekä Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit Maunu Malkamäen johdolla.
Lue lisää

Perinnepäivän juhlassa kuultiin korkeatasoista sotilamusiikkia, myös maakuntakuoro esiintyi

08.10.2022 18.00
Perinneyhdistyksen järjestämässä seitsemännessä perinnepäivän juhla oli poikkeuksellinen musiikkielämys. Juhlassa kuultiin MPK Pohjanmaan soittokuntaa kapellimestari Arto Panulan johdolla. Lisäksi juhlassa esiintyi Stefan Hebergin johdolla Etelä-Pohjanmaan maakuntakuoro Jussit. Eversti Vesa Mäntylän mukana juhlaan oli saapunut myös aiempi Lentosotakoulun ja nykyinen Ilmasotakoulun lippu, jonka juhlallisella saapumisella tilaisuus aloitettiin.
Lue lisää

Perinnepäivän juhlaa vietetään vuoden tauon jälkeen, ajankohta poikkeuksellinen

19.10.2020 17.00
Tämän vuoden perinnepäivän juhla järjestetään tavanomaisesta poiketen lauantaina 13.11.2021. Juhlan puhujiksi saapuvat Ilmavoimien esikuntapäällikkö prikaatinkenraali Juha-Pekka Keränen sekä Ilmasotakoulun johtaja Eversti Henrik Elo. Maanpuolustuskorkeakoulun tervehdyksen juhlaan tuo everstiluutnantti Inka Niskanen ja Kauhavan kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Markku Lumio. Korkeatasoisesta sotilasmusiikista vastaa suuri MPK Pohjanmaan soittokunta kapellimestarinaan Arto Panula. Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat emeritusrehtori Arto Riskun johdolla esittävät juhlan päätösnumerona kokonaisuudessaan Sibeliuksen Finlandian yhdessä soittokunnan kanssa. Juhlassa nähdään myös Ilmasotakoulun lippu vapaudenristinauhoineen, jonka Ilmasotakoulun johtaja on lupautunut tuomaan juhlavieraaksi.
Lue lisää

FM-21 nostettiin kunnostettuna takaisin jalustalleen

24.11.2020 22.30
Entisen Lentosotakoulun Perinneaukion Fouga-muistomerkkien kunnostusprojekti saatiin suunnitelman mukaiseen päätökseen 15. lokakuuta, jolloin FM-21 nostettiin kunnostettuna takaisin paikalleen. FM-82 saatiin valmiiksi jo aiemmin elokuussa. Perinneyhdistyksen organisoimaan projektiin kului kokonaisuudessaan 862 miestyötuntia ja ajallisesti projekti kesti neljä ja puoli kuukautta.
Lue lisää

Tämänvuotinen perinnepäivän juhla peruuntuu

21.09.2020 14.00
Perinneyhdistyksen hallitus on päättänyt perua tämänvuotisen Lentosotakoulun perinnepäivän juhlan koronavirustilanteessa, jossa joukkokokoontumisten järjestämistä suositellaan ja on vastuullista välttää. Perinneyhdistys kääntää katseet perinnepäivän juhlan osalta vuoteen 2021.
Lue lisää

Yhteystiedot

KAUHAVAN LENTOSOTAKOULUN PERINNEYHDISTYS RY
c/o Olli Nieminen
Mekaanikonsola 2
62200 Kauhava
Sihteeri


+358 40 725 4531
Puheenjohtaja


+358 50 356 6846
Pankkiyhteys
Pohjanmaan Osuuspankki, Kauhava
IBAN FI78 4744 0010 0682 30
BIC HELSFIHH
Toteutus:MetaVisual CMSMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2013 - 2024 Lentosotakoulun Perinneyhdistys ry