Perinnepäivän juhlaa vietetään vuoden tauon jälkeen, ajankohta poikkeuksellinen
Tämän vuoden perinnepäivän juhla järjestetään tavanomaisesta poiketen lauantaina 13.11.2021. Juhlan puhujiksi saapuvat Ilmavoimien esikuntapäällikkö prikaatinkenraali Juha-Pekka Keränen sekä Ilmasotakoulun johtaja Eversti Henrik Elo. Maanpuolustuskorkeakoulun tervehdyksen juhlaan tuo everstiluutnantti Inka Niskanen ja Kauhavan kaupungin tervehdyksen kaupunginjohtaja Markku Lumio. Korkeatasoisesta sotilasmusiikista vastaa suuri MPK Pohjanmaan soittokunta kapellimestarinaan Arto Panula. Etelä-Pohjanmaan Poliisilaulajat emeritusrehtori Arto Riskun johdolla esittävät juhlan päätösnumerona kokonaisuudessaan Sibeliuksen Finlandian yhdessä soittokunnan kanssa. Juhlassa nähdään myös Ilmasotakoulun lippu vapaudenristinauhoineen, jonka Ilmasotakoulun johtaja on lupautunut tuomaan juhlavieraaksi.
Juhlapuhujat suoraan Ilmavoimien huipulta
Prikaatinkenraali Juha-Pekka Keränen on toiminut Ilmavoimien esikuntapäällikkönä vuoden 2021 alusta. Kadettikoulun Keränen on suorittanut vuosina 1988–1991 ja yleisesikuntaupseerikurssin 2003–2004.
Eversti Henrik Elo on toiminut Ilmasotakoulun johtajana heinäkuun alusta 2019 alkaen. Aiemmin hän on palvellut muun muassa Karjalan lennostossa Hävittäjälentolaivue 31:n komentajana sekä Ilmavoimien kansainvälisen valmiusyksikön komentajana vuosina 2013-2014. Hän on suorittanut yleisesikuntaupseerin tutkinnon vuonna 2009.
Everstiluutnantti Inka Niskanen aloitti ilmavoimauransa Kauhavalla vuonna 1997. Tällä hetkellä Niskanen toimii ilmasotaopin pääopettajana Maanpuolustuskorkeakoulussa.
Puheenjohtaja Olli Nieminen, vas., ja 1. varapuheenjohtaja Martti Rajanemi ottavat jälleen vieraita vastaan. Kuva: Foto-Neiti |