Missä olit Taivaan Isä -kirkkokonsertti

23.02.2019 00.00
Lentosotakoulun Perinneyhdistys järjestää Kauhavalla lento-onnettomuuksissa surmansa saaneiden muistoksi kirkkokonsertin Missä olit Taivaan Isä? sunnuntaina 10.3.2019 klo 15.
Koko Lentosotakoulun historian ajan lento-onnettomuudet ovat olleet osa koulun ja Kauhavan elämää. Nämä onnettomuudet ovat järkyttäneet Lentosotakoulun henkilökuntaa ja koskettaneet syvästi myös kaikkia kuntalaisia. Uhrien hautajaisissa kirkko on ollut ääriään myöten täynnä saattoväkeä. On läheisiä, jotka vielä surevat.
- Konsertin idea syntyi ystävältä, joka sanoi: "Tee konsertti itkemättömistä itkuista." Samalla kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen kasvojaan. Tämä on se konsertti, Olli Nieminen sanoo.
Solisteina konsertissa ovat Pekka Keltto, Mariam Sandhu, Satu Valkama ja Eeva-Maria Laakso. Orkesterissa soittavat Ulla Lampela, sello; Eeva Similä-Suokas, piano; Eino Pykälämäki, klarinetti ja Eeva-Maria Laakso, huilu. Konsertin on suunnitellut ja tuottaa Olli Nieminen, ja sen juontaa Irma Nieminen.
Kirkkokonsertin jälkeen perinneyhdistys laskee seppeleen kirkon vieressä olevalle lento-onnettomuuksissa surmansa saaneiden muistomerkille.

Tiedotteet

Ensimmäinen
Edellinen
12345678910SeuraavaViimeinen
Ensimmäinen
Edellinen
12345678910SeuraavaViimeinen

Tiedotteet

Lentosotakoulun Perinneyhdistys julkaisee tiedotteita toimintaansa, Ilmavoimiin ja ajankohtaisiin maanpuolustusasioihin liittyen.

Yhteystiedot

KAUHAVAN LENTOSOTAKOULUN PERINNEYHDISTYS RY
c/o Olli Nieminen
Mekaanikonsola 2
62200 Kauhava
Sihteeri


+358 40 725 4531
Puheenjohtaja


+358 50 356 6846
Pankkiyhteys
Pohjanmaan Osuuspankki, Kauhava
IBAN FI78 4744 0010 0682 30
BIC HELSFIHH
Toteutus:MetaVisual CMSMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2013 - 2024 Lentosotakoulun Perinneyhdistys ry