Perinnepäivän juhlassa kuultiin korkeatasoista sotilamusiikkia, myös maakuntakuoro esiintyi

08.10.2022 18.00
Artikkelia on päivitetty 1.1.2023 23.59
Perinneyhdistyksen järjestämässä seitsemännessä perinnepäivän juhla oli poikkeuksellinen musiikkielämys. Juhlassa kuultiin MPK Pohjanmaan soittokuntaa kapellimestari Arto Panulan johdolla. Lisäksi juhlassa esiintyi Stefan Hebergin johdolla Etelä-Pohjanmaan maakuntakuoro Jussit. Eversti Vesa Mäntylän mukana juhlaan oli saapunut myös aiempi Lentosotakoulun ja nykyinen Ilmasotakoulun lippu, jonka juhlallisella saapumisella tilaisuus aloitettiin.
Perinteisen seppelepartion saatesanat lausui kahdeksan vuotta Kauhavalla Hävittäjälentolaivue 41:n laivueenkomentajana toiminut everstiluutnantti evp Veli-Matti Heinijoki.

Suurten muutosten vuosi

Ilmasotakoulun johtajana viime kesäkuussa aloittanut eversti Vesa Mäntylä luonnehti puheessaan kuluvaa vuotta suurten muutosten vuodeksi. Eversti Mäntylän käsitteli puheessaan mm. F-35-hävittäjälentokonehankintaa ja sen vaikutuksia ilmapuolustuksemme torjuntakyvylle yhdessä muiden asejärjestelmien kanssa.

Fanfaari Marsalkan hopeatorvet kajahti palkituille

Markku Lumio, Juhani Alkio ja Matti Jouppi palkittiin Pro Patria & Traditione -plaketilla. Eversti Vesa Mäntylälle luovutettiin muistoksi vierailusta Kauhavalla toimineen Ilmasotakoulun historiateos. Yhdistyksen puheenjohtaja Olli Nieminen sai vastaanottaa Ilmasotakoulun joukko-osastoristin. Plakettien luovutuspuheen piti everstiluutnantti evp Martti Rajaniemi.
Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajat Jussit vastasivat teemaan sopivasta musiikista yhdessä MPK Pohjanmaan soittokunnan kanssa.

Tiedotteet

Ensimmäinen
Edellinen
12345678910SeuraavaViimeinen
Ensimmäinen
Edellinen
12345678910SeuraavaViimeinen

Tiedotteet

Lentosotakoulun Perinneyhdistys julkaisee tiedotteita toimintaansa, Ilmavoimiin ja ajankohtaisiin maanpuolustusasioihin liittyen.

Yhteystiedot

KAUHAVAN LENTOSOTAKOULUN PERINNEYHDISTYS RY
c/o Olli Nieminen
Mekaanikonsola 2
62200 Kauhava
Sihteeri


+358 40 725 4531
Puheenjohtaja


+358 50 356 6846
Pankkiyhteys
Pohjanmaan Osuuspankki, Kauhava
IBAN FI78 4744 0010 0682 30
BIC HELSFIHH
Toteutus:MetaVisual CMSMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2013 - 2024 Lentosotakoulun Perinneyhdistys ry