Lentosotakoulun Perinneyhdistyksen historiaa

Vuonna 2014 päättyi 85 vuotta kestänyt sotilaslentäjä- ja muu sotilaskoulutus Kauhavalla.
Kauhavalla koulutuksen saaneet tuhannet sotilaslentäjät ovat turvanneet maamme itsenäisyyttä niin sodan kuin rauhankin aikana. Sodanaikaisista ansioista tasavallan presidentti on myöntänyt vuonna 1987 ainoana ilmavoiminen joukko-osastoista Lentosotakoululle Vapaudenristin joukko-osastolipussa käytettäväksi. Kauhavan Lentosotakoulu ei ollut vain osa Kauhavan kulttuurihistoriaa, se oli myös osa Ilmavoimien ja koko Suomen itsenäisyyden kulttuurihistoriaa.
Marraskuussa 2012 Kauhavalle perustettiin Lentosotakoulun Perinneyhdistys. Yhdistysrekisteriin perinneyhdistys merkittiin 28.11.2012. Nimensä mukaisesti Lentosotakoulun Perinneyhdistys ry perustettiin vaalimaan arvokasta osaa sivistysvaltiomme historiasta ja perinteistä.

Maanpuolustushengen säilymiseen tähtäävää toimintaa

Vuonna 2014 yhdistys järjesti ikimuistoiseksi kuvatun Lentäjän tie -konsertin Lentosotakoulun ykköshallissa, jota oli saapunut seuraamaan monisatapäinen yleisö.
Monisatapainen yleiso nautti vuoden 2014 Lentäjän tie -konsertin ainutlaatuisesta tunnelmasta Lentosotakoulun ykköshallissa.
Monisatapainen yleiso nautti vuoden 2014 Lentäjän tie -konsertin ainutlaatuisesta tunnelmasta Lentosotakoulun ykköshallissa.
Vuonna 2015 yhdistys järjesti ensimmäisen Lentosotakoulun perinnepäivän juhlan, jossa kuultiin puhujina mm. entistä Ilmavoimien komentajaa Rauno Meriötä ja entistä Ilmasotakoulun johtajaa Hannes Bjuströmiä.
Kenraaliluutnatti evp Rauno Meriö toi juhlaan tervehdyksensä muistellen omaa palvelusaikaansa Kauhavalla. Kauhavalla hän palveli kahteen otteeseen, palvellen ensin vuosina 1959-60 lennonopettajana ja myöhemmin Ilmasotakoulun johtajana vuosina 1972-1973. Ilmavoimien komentajana Meriö toimi vuosina 1975-1987. Kuva: Lentosotakoulun Perinneyhdistys.

Rekisteröity yhdistys

Lentosotakoulun Perinneyhdistyksen säännöt on hyväksytty 12.11.2012 pidetyssä perustamiskokouksessa. Lyhenteen sanoista rekisteröity yhdistys perinneyhdistys on saanut nimensä perään 28.11.2012.

Yhteystiedot

KAUHAVAN LENTOSOTAKOULUN PERINNEYHDISTYS RY
c/o Olli Nieminen
Mekaanikonsola 2
62200 Kauhava
Sihteeri

+358 40 725 4531
Puheenjohtaja

+358 50 356 6846
Pankkiyhteys
Pohjanmaan Osuuspankki, Kauhava
IBAN FI78 4744 0010 0682 30
BIC HELSFIHH
Toteutus:MetaVisual CMSMobiiliversioNormaaliversioKirjaudu sisään© 2013 - 2024 Lentosotakoulun Perinneyhdistys ry